Loading...

Venäläistä kulttuuria ja kultausta Ikatalla

SASKY koulutuskuntayhtymän Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa pidettiin kaksi toiminnallista kotikansainvälisyyspäivää joulun kynnyksellä teemalla ”Venäläistä kulttuuria ja kultausta”. Molemmat päivät järjestettiin samalla konseptilla. Lasialan kultauspäivä oli 16.12.2020 ja rakennusrestauroinnin päivä 18.12.2020.

Idea kultauspäivään saatiin Saskyn Pietarin yhteistyökoulun, Kirovski -restaurointioppilaitoksen, lähettämästä videosta, jossa oli kuvattu kultausoppitunti. Video katsottiin pohjaksi omille töille; Saskyn kv-assistentti Nikolay Karpov tulkkasi pääsi tulkkaustöihin, sillä video on täysin venäjänkielinen.

Sasky kultauspaja 1

Pientä haastetta pajaan toi se, että, venäläispartnerin mukaan lasia ei voi kullata. Lasialan opettajat kuitenkin sitä mieltä, että kyllä hiekkapuhallettua lasia voi kullata ja tämä tulikin päivän aikana todistetuksi

Päivän työskentelyn lomassa Nikolay kertoi venäläisestä kulttuurista sekä vaihtomahdollisuuksista Pietarissa. Video luokkatilanteesta antoi opiskelijoille kuvan, millaista olisi, jos itse lähtisi Kirovskin restaurointioppilaitokseen opiskelemaan – vaikkapa lisää kultauksesta. Kulttuurimaistiaisten lomassa maistuivat myös venäläiset herkut.

Sasky kultauspaja 3

Päivien tuloksena saatiin maistiaisia uudesta tekniikasta sekä opettajille ajatuksia siitä, miten kultausta voisi käyttää:

”Uusi tekniikka ja sopii erinomaisesti taideteoksiin – käyttölaseihin ei ehkä niin käytännöllinen. Aion kyllä jatkossa esitellä tekniikkaa opiskelijoille. Tämä kultauspäivä sopi erinomaisesti inspiraation herättelyyn ja oli oikein mukava saada tuo kansainvälisyys siihen mukaan. Olimme kaikki täällä innokkaina mukana jutussa”.

Rakennusrestauroinnin kultauspaja pidettiin 18.12. Videon katselun ohessa rakennusrestauroinnin opettaja Eija Hesso täydensi videon oppeja. Osa rakennusrestauroinnin opiskelijoista innostui niin, että jatkoi kultausta vielä iltakahdeksaan asti upein lopputuloksin, opettajat kokivat päivän virkistävänä sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti.  Opettajien heittäytymiskyky ja ammattitaito saivat kiitosta.

Kultauksen oppiminen on myös hyvä tavoite kv-jaksolle; Venäjän lisäksi sitä voi opiskella ainakin Espanjassa ja Ranskassa.

Sasky kultauspaja 6

Opiskelijoiden palautetta kultauspäivistä

“Tykkäsin kyllä tutustua työmenetelmään, minulla ei ollut mitään käsitystä ennalta, miten kultaaminen tapahtuu. Video, joka katsottiin, oli hyvä ja sitten päästiin itse kokeilemaan, että mitä tekeminen on käytännössä. Innostuin kyllä ja mielelläni tekisin joskus toistekin. Nikolayn järjestämä venäläinen kestitys oli hieno lisä ja muutenkin arvostan kv-toimintaa (jospa siihen voisi näin perheellisenäkin jotenkin ottaa osaa pienimuotoisesti).”

“Älyttömän kivasti järjestetty kestityksineen, oli mukava päästä kokeilemaan kultausta!”

Sasky kultauspaja 4

Alkuperäinen juttu SASKYn sivuilla: https://sasky.fi/venalaista-kulttuuria-ja-kultausta-ikatalla/


   Uusimmat


  1. 13/04 2021 16:22 13/04 2021 16:22
  2. 12/04 2021 13:04 12/04 2021 13:04
  3. 08/04 2021 16:30 08/04 2021 16:30
  4. 26/03 2021 11:19 26/03 2021 11:19
  5. 26/03 2021 09:38 26/03 2021 09:38
  6. 26/03 2021 09:38 26/03 2021 09:38
  7. 22/03 2021 09:26 22/03 2021 09:26
  8. 17/03 2021 08:36 17/03 2021 08:36
  9. 15/03 2021 22:42 15/03 2021 22:42
  10. 08/04 2021 16:28 08/04 2021 16:28
  11. 04/03 2021 10:13 04/03 2021 10:13
  12. 11/03 2021 15:35 11/03 2021 15:35
  13. 03/02 2021 08:27 03/02 2021 08:27
  14. 09/03 2021 14:47 09/03 2021 14:47
  15. 01/03 2021 09:19 01/03 2021 09:19