Tietoja 31.08.2020 Viimeksi päivitetty: 31.08.2020
Kuva: Tommi Huusko, Gradia
Syyslukukausi 2020 on alkanut Intia-verkoston, kuten muissakin, oppilaitoksissa epävarmoin miettein. Näyttää siltä, että korona tartuttaa ihmisiä Suomessa onneksi edelleen vain vähän, mutta tasaisesti siten, että emme voi käynnistää todellisia Intian vaihtojaksoja koko loppuvuoden aikana. Parhaillaan uumoillaan jo kevään 2021 tilannetta.
Sen sijaan olemme voineet käynnistää virtuaalisten kansainvälistymisen mahdollisuuksien valmistelun Intiaan liittyen. Verkosto muodosti elokuussa pienemmän työryhmän, joka on ideoinut oppilaitos-, opiskelija- ja työpaikkakontakteja ja uudenlaisen yhteydenpidon muotoja tuttujen kumppaniemme kanssa. Mukana ovat Jeet Travel, Dr. Mehta’s Hospital, Khalsa College ja Bal Asha Trust. Olemme yhteydessä myös Suomen kunniakonsuli Mr. Chidambaram’iin sekä käytännön matka- ja majoitusjärjestelyjä paikan päällä toteuttaviin yhteyshenkilöihimme, mm. Madame Annaan Chennai’ssa.
Intian edellisen Suomen suurlähettilään Vani Raon kolmivuotinen kausi Suomessa on päättynyt. Hänen panoksensa Suomi-Intia-yhteistyöhön ja kahdenvälisiin suhteisiin, Intian maakuvan ja brändin monipuolistamiseen ja päivittämiseen Suomessa sekä maassamme asuvien intialaisten hyväksi oli ainutlaatuinen. Hänen seuraajansa on Raveesh Kumar, 49,
https://www.indembhelsinki.gov.in/ambassador.php ja https://twitter.com/raveesh_kumar , joka on viestinyt haluavansa rakentaa Suomi-Intia-tulevaisuussuhdetta teemoilla tekoäly, lohkoketjuteknologia, kyber, biotech ja startups.
Olettehan huomanneet, että Intian suurlähetystössä järjestetään Open House -avoin keskustelutilaisuus joka kuukauden toinen ja neljäs torstai klo 16-17? Haluan käyttää tilaisuuden verkostomme hyväksi ja käydä esittelemässä ammatillisen koulutuksen Intia-yhteistyötä ja työmme tähänastisia tuloksia. Toivottavasti saamme siten myös uusia kontakteja opiskelijoidemme ja henkilöstömme Intia-tietouden vahvistamiseksi. Palataan tähän seuraavassa Teams-kokouksessamme.
Yhteydenottoni Intiaan ovat olleet ilahduttavia, eikä kumppaneistamme kukaan olen tietoni mukaan sairastunut vakavasti. Maan koronatilanne sen sijaan jatkaa pahenemistaan, huippu saavutettaneen vasta lokakuussa. Korona ei ole ollut vain terveydellinen ja taloudellinen kriisi, vaan se on myös humanitaarinen kriisi. Osavaltioittain vaihtelevat rajoitukset jatkuvat edelleen, muun muassa koulut ja yliopistot ovat suljettuina, kansainväliset lennot eivät ole sallittuja ja elokuvateatterit pysyvät suljettuina. Vaikka monessa suhteessa näyttääkin pahalta, korostuu myös Intian ja intialaisten uskomaton kriisinsietokyky.
Intialaiseen kulttuuriin ja jokapäiväiseen elämään on myös ollut erittäin vaikeaa iskostaa fyysistä etäisyyttä tai hyvää hygieniaa, varsinkin köyhillä asuinalueilla. Vaikka korona iskee kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, Intian sadat miljoonat köyhät kantavat suurimman taakan koronan seurauksista.
Tässä poikkeuksellisessa maailmantilanteessa toivotan teille kaikille voimia ja intoa uutta lukukautta aloittaessanne!
Aino Malin