- Uudenvuoden päivä 31.12.-1.1.
- Chakri Day, 6.4.
- Songkran 13.-15.4.
- Vappu 1.5.
- Kuningas Vajiralongkornìn syntymäpäivä 28.7.
- Kuningattaren syntymäpäivä ja äitienpäivä 12.8.
- Kuningas Bhumibolin kuoleman vuosijuhla 13.10.
- Chulalongkorn 23.10.
- Isänpäivä 5.12.
- Perustuslain päivä 10.12.
Ruoka
Turistiripuli on matkailijan yleisin terveysongelma, vaikka yleinen hygieniataso olisikin hyvä. Ensimmäiset päivät sinulla voi olla maha sekaisin. Tämä johtuu usein siitä, että elimistösi ei ole tottunut paikalliseen ruokaan, jossa on paljon kuituja ja mausteita
Vatsataudin välttämiseksi kannattaa muista seuraavat seikat:
- Pese kädet usein – ja aina ennen ruokailua. Se on tehokkain suoja vatsataudeilta. Bakteerit ovat yleensä käsissä, eivät ruuassa.
- Muista syödä ainoastaan valmistettua kuumaa ruokaa. Älä syö raakoja vihanneksia.
- Katukeittiöistä tarjoiltava ruoka on tuoreinta mitä saa. Kokki ostaa raaka-aineet päivittäin torilta ja myy ne saman päivän aikana. Paljon suurempi riski on sairastua hotellin buffetpöydästä, jonka herkut voivat olla useita päiviä vanhoja.
- Kraanavettä ei kannata Thaimaassa juoda, mutta sillä voi hyvin pestä hampaansa.
- Jotkut tykkäävät syödä maitohappobakteereja matkan aikana. Niiden tehoa ei ole tieteellisesti todistettu, mutta moni on valmis vannomaan niiden tehoon. Maitohappobakteerien ajatuksena on totuttaa keho matkakohteen vieraaseen bakteerikantaan.
Jos sinulla on ripuli tai sairastut, niin muista juoda paljon vettä. Voit myös ottaa esim. Precosa- tai Imodium-tabletteja tai -kapseleita, jotka on tarkoitettu eri syistä johtuvan äkillisen sekä pitkäaikaisen ripulin hoitoon. Ne eivät paranna tautia, mutta lieventävät oireita.
Jos tulet oikein kipeäksi, niin sinun tulee ottaa yhteyttä lääkäriin (ks. kohta terveys).
Liikenne ja liikkuminen
Thaimaassa on 105 lentokenttää, rautateitä on n. 4000 km. Thaimaan valtionrautatiet SRT on perustettu 1890. Satamakaupunkeja ovat Bangkok, Laem Chabang, Map Ta Phut ja Si Racha. Paikallisliikenteessä käytetään kolmipyöräisiä tuk-tuk-moottoripyörätakseja sekä avolavapakettiautosta muunnettuja lavatakseja eli ”songthaeweja”. Joilla ja kanaaleilla liikutaan pitkäperäisillä veneillä. Taksit ovat huomattavasti edullisempia kuin suomessa ja kannattaa pyyttä laittamaan taksimittari päälle tai neuvotella ennen matkalle lähtöä hinta. Taksikuskit osaavat vaihtelevasti englantia eli kannattaa pitää mukana esim. majoituksesi yhteystietoja.
Liikenne on vasemmanpuoleista, ennakoimatonta ja Suomeen verrattuna poikkeavaa. Ajoteillä sukkuloivat jalankulkijat, skootteri, autot, kuorma-autot, lehmät, koirat sekä puhvelit. Turvavyön ja kypärän käyttö on Thaimaassa pakollista, vaikka monet paikalliset viittaavatkin kintaalla niille. Liikenteessä on myös tapana ilmoittaa äänitorvella lähestymisestä samoin kuin kommentoida hitaudesta tai pikkuvirheistä.
Tupakointi
Thaimaan tupakkalaki voi yllättää ulkomaalaisen, sillä tupakointia on rajoitettu monella tapaa. Sähkötupakan ja vesipiipun polttaminen on kokonaan kielletty. Nuoria pyritään suojelemaan tupakoinnilta, joten tupakkaa saa myydä vasta 20 vuotta täyttäneelle. Tupakointi on myös kielletty monilla yleisillä paikoilla, kuten urheilukentillä ja kuntoiluun tarkoitetuissa paikoissa, puistoissa, eläintarhoissa, huvipuistoissa, leikkikentillä ja toreilla, eikä sitä sallita myöskään työpaikoilla tai julkisessa liikenteessä.
Tutustu Thaimaassa tupakointia koskevat säännöt
Ostokset
Thaimaa on vielä melko halpa maa ja sieltä löytyy ostettavaksi vaikka mitä! Ostohysteria voi iskeä ja
rahaa voi laittaa menemään paljonkin. Onneksi kaupoille ehtii vasta iltaisin ja useat kaupat ja torit ovat yötä myöten auki ja 7 päivää viikossa. Thaimaassa löytyy ”kopiotuotteita” joka lähtöön: kelloja, laukkuja, DVD:t, huivit huomioithan, että Suomen laki säätelee kopiotuotteiden maahantuontia. Thaimaan markkinoilla kannattaa tinkiä! Käypä hinta toreilla on n. 50 % tai vähemmänkin. Erikseen ovat ns. normaalit kaupat ja ostokeskukset, joissa ostaja päätyy maksamaan Suomen hintaan tai jopa enemmän kuin Suomessa, riippuen euron kurssista.
Poliisi
Thaimaassa on kaikissa suosituissa matkakohteissa (esim. Bangkok, Chian Mai, Phuket, Krabi, Pattaya) ns. turistipoliiseja. Turistipoliisi ei ole täysivaltainen poliisi, eikä voi esimerkiksi tehdä pidätyksiä. Turistipoliisin puoleen voi kääntyä esimerkiksi silloin, kun lompakko tai käsilaukku varastetaan. Rikosilmoituksen laatiminen on matkailijalle huomattavasti helpompaa turistipoliisin avulla. Usein turistipoliisit selvittävät myös riitatilanteita baareissa tai taksitolpilla.
Turistipoliisin puhelin 1155
Poliisilla on Thaimaassa ristiriitainen maine. Turisti saa tarvitsemansa avun, mutta konfliktitilanteissa poliisin voi yleensä olettaa asettuvan paikallisten puolelle. Poliisien kanssa asioidessa tulee aina käyttäytyä kunnioittavasti. Varo menettämästä malttiasi, sillä julkisesti raivoavaan turistiin suhtaudutaan Thaimaassa hyvin negatiivisesti. Thaimaassa poliisin palkka on erittäin matala, mikä aiheuttaa jonkin verran korruptiota erityisesti turistikohteissa.
Poliisi, ambulanssi puhelin 191
Palohälytys puhelin 199
Terveys
Koska Thaimaa sijaitsee tropiikissa, on kuumassa ilmastossa syytä huolehtia nestetasapainon ylläpidosta. Vesipulloa on hyvä kantaa mukana aina! Suojaudu paahtavalta auringonpaisteelta vahvoilla aurinkovoiteilla, hatulla ja vaatetuksella, sillä trooppinen auringonpaahde ei ole leikin asia.
Suurkaupungeissa, kuten Bangkokissa ilman laatu voi olla huono kuumuuden ja saasteiden vuoksi.
Malariaa esiintyy vain syrjäisillä seuduilla, sen sijaan hyttysten levittämää dengue-kuumetta tavataan ympäri maata. Dengue-kuumeeseen ei ole olemassa rokotetta tai lääkitystä, suojautuminen hyttysiltä esim. vaatetuksen avulla on myös tarpeen. Muutaman hyttysenpiston takia ei vielä kannata menettää yöunia, ellei oireena ilmene vaarallisen korkeaa kuumetta.Vältä suoraa auringonpaahdetta päivän kuumimpina tunteina klo 10-15 välillä.
Vaihtelevan hygieniatason vuoksi on tärkeää huolehtia käsihygieniasta pitämällä esim. käsidesiä aina mukana.
Välttele koskettamasta kulkukoiria tai apinoita, koska niillä voi olla vesikauhu.
Apteekkien taso vaihtelee, lääkkeet kannattaa hankkia sairaaloissa olevista apteekeista lääkärikäynnin yhteydessä. Mikäli matkallasi joudut kääntymään lääkärin puoleen, niin turvallisin vaihtoehto ovat yksityiset sairaalat. Thaimaassa on paljon yksityisiä sairaaloita, joiden lääkäreistä useimmat ovat saaneet koulutuksensa Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Yksityisten sairaaloiden vastaanoton hintataso on kohtuullinen.