Tietoja 21.04.2020 Viimeksi päivitetty: 03.02.2021
Koronavirusiepidemia on joulukuussa 2019 kiinalaisesta Wuhanin kaupungista alkanut pandemia. Sen aiheuttaa uusi koronavirus SARS-CoV-2 (COVID-19). Maailman terveysjärjestö WHO julisti epidemian pandemiaksi 11. maaliskuuta 2020.
Monet Itä-Aasian maat reagoivat pandemiaan melko nopeasti, koska niillä oli kokemusta SARS- ja MERS-epidemioista. Useiden länsimaiden toiminta taudin leviämisen hidastamiseksi oli alussa vitkuttelevaa ja horjuvaa. Pandemia on näkynyt monien maiden terveydenhuollossa potilaiden suurina määrinä ja suojatarvikkeiden puutteena.
Maaliskuusta koronaviruspandemia aiheutti useimmissa maissa sulkutoimia, joilla maiden hallituksen pyrkivät hidastamaan taudin etenemistä. Maiden rajoja suljettiin. Koulut siirtyivät etäopetukseen ja joukkotapaamiset kiellettiin. Urheilukilpailuja, ravintoloita ja joukkokokouksia ei saa nyt järjestää.
Kun tilanne helpottaa pyrimme käynnistämään opiskelija- ja opettajavaihdot mahdollisimman pian. Tärkeintä on kuitenkin kaikkien terveys. Vaihdot käynnistetään mahdollisesti syksyllä 2020 tai keväällä 2021.