Uusien kohdemaiden, ja liikkuvuusmäärien kasvun myötä on syntynyt tarve saada toimintamalleja vaihtoihin liittyvien ongelmien ratkaisuun. Keskeinen tuote onkin julkaisu hyvistä käytännöistä ja toimintamalleista, sekä draamapedagogiikan periaatteilla toteutettu videomuotoinen valmennusmateriaali. Materiaalia hyödynnetään opiskelijoiden kansainvälisten jaksojen järjestelyihin osallistuvien asiantuntijoiden työkaluna, liikkuvuusjaksojen lähtövalmennuksessa, sekä kv-toimijoiden perehdyttämisessä. Aineiston avulla jaetaan hyviä käytäntöjä, joilla vähennetään jaksojen keskeytymistä sekä parannetaan ja tehostetaan ongelmatilanteiden selvittämistä. Kv-toimijoiden osaaminen lisääntyy, kun ongelmatilanteisiin löytyy toimintamalli. Toiminnan koordinoinnin kuvaaminen ja suunnittelu etukäteen nopeuttaa toimintaa ja reagointia tosielämän tilanteiden tullessa eteen, ja johtaa laadukkaampiin toimintaprosesseihin.